05/12: Sully Prudhomme (1901): Lyriska dikter (ruots. 1901): Lyyristä oli kyllä. Säkeet kuin myös runot olivat kuitenkin muelko lyhyitä, joten aika hyvin sain ajatuksesta kiinni. Ehkä se on vain nykyrunous, mikä ei iske. Kirjan alussa luulin, että luonnon helmassa viivytään jälleen, mutta löytyi kuvastoon sitten myös rakkaus, kuolema ja varuuskin loppujen lopuksi. Lukijan valinta oli "Vanans makt", joka alkaa näin: "Vanans makt var en fiffig gumma, som lätt förnuftets säte tar".7+.
05/12: Theodor Mommsen (1902): The History of Rome - Book I (1854, engl. 1894): Tämä olikin koko sarjan ainoa tietokirja - filosofia menee minun luokittelussani enemmän kaunokirjallisuuden puolelle ja Churchillin puheetkin ovat oman lajinsa taidetta. Mielenkiintoinen teos Rooman kuninkaiden ajasta. Alkua ihmettelin, kun aiheeseen mentiin sisään kielieroavaisuuksien kautta. Mutta kun päästiin sieltä asuttamisjärjestyksen kautta aihealuekohtaiseen (maatalous, kauppa, kieli, mittajärjestelmät, uskonnot, taide) tarkasteluun, niin kävi mielenkiintoiseksi. 8+.
05/12: Björnstjerne Björnson (1903): Jumalan teillä (1889, suom. 1910): Uskonnollissävytteistä melodraamaan taipuvaista dramaa vuosisadanvaihteen Norjasta. Kaksi kaverusta, joiden elämät sivuavat toisiaan lapsuudesta alkaen. Toisesta tulee pappi, toisesta lääkäri. Viisaus asuu siinä, että kumpikin luopuu omasta ehdottomuudestaan. Tässä olisi hyvää sanomaa monelle tämänkin päivän fanaatikolle. Teatraalisuudesta huolimatta pidin kirjasta, jossa naisten (sivu-)osa oli kyllä kummallinen. Etenkin toisen päähenkilön ja hänen sisarensa suhde oudon kiihkeä. 8+.
04/12: Frederic Mistral (1904): Sången om Rhone (1909, ruots. 1964): Vaikka tämä olikin tekstinä jossain runon ja proosan välimaastossa, niin pidän tätä runona, ja ensimmäisenä sellaisena jossa pysyin mukana ja jonka ymmärsin. Jotenkin tuli Kalevala mieleen. Tarinana on matka Rhonea alas ja takaisin, punaisena lankana yksi rakkaustarina ja höyrylaivojen uhka perinteiselle joenkululle. Yllättävän dramaattinen loppu. 9-.
04/12: José Echegaray y Eizaguerre (1904): Den store Galeotto (1881, ruots. 1902): Melodraamaa oli luvassa nettiarvostelujen perusteella, ja sitä saatiin: Vanhempi mies ja hänen nuori puolisonsa, sekä perheeseen ottopojaksi otettu nuori mies. Juoruista alkunsa saaneet epäilyt kahden nuoren suhteesta, pari kaksintaistelua, kuolemia ja onnellinen (?) loppu. Runomittaiseen näytelmämuotoon kirjoitettu teos jos ei nyt aivan sytyttänyt niin oli ainakin kepeä luettava. 7.
04/12: Henryk Sienkiewicz (1905): Erämaan halki (1912, suom. 1947): Tämä kolahti. Vanha kunnon poikakirja, jossa 14-vuotias puolalaispoika ja hänen isänsä ystävän 8-vuotias englantilaistytär siepataan Afirkassa. Lapset pelastautuvat pojan ylivertaisen neuvokkuuden ja rohkeuden avulla, kuljettuaan pitkätpätkät halki Afrikan mannerta, kesytettyään yhden elefantin, muutamia neekeriheimoja ja niin pois päin. Kolonialistiseen tyyliin puolalaispoika on luonnollisesti loistava muun muassa kielissä, ampumisessa ja älysää, kun taas mustat ovat leikkisiä, epäluotettavia ja tyhmiä. Myös käännytys kristinuskoon on vahvasti kirjan lopussa läsnä. Silti mustavalkoisuudessaan viehättä. 9-.
04/12: Giosue Carducci (1906): Valda dikter(18??, ruots. 1894): Runokirja mikä ruonokirja, en mä näistä kovin paljon irti saa. Tällä tekijällä oli tavaramerkkinään runsaat kirjalliset viittaukset, joita varten oli oikein selitysosa kirjan lopussa niitä (kuten minua) varten, joille kaikki eivät olleet tuttuja. Normaali luontokuvasto auringonnousuineen, tähtineen ja aaltoineen löytyi kyllä myös. 6+.
04/12: Rudyard Kipling (1907): Sotilaskertomuksia (18??, suom. 1899): Tämä ohut kokelma sisälsi kaksi tarinaa Intiasta, joista toinen oli alultaan hyvin sekava kertomus pitkään vankina olleen upseerin paluusta, toinen taas kahden 12-vuotiaan (!) rumpalipojan taistelukokemus (ensimmäinen ja viimeinen). Tiukka kolonialistinen asenne onnistui välillä hätkähdyttämän, mutta kriitisyyttä osoitettiin myös omia joukkoja kohtaan. Toinen tarina oli merkittävämpi kuin ensimmäinen. 7-.
04/12: Rudolf Eucken (1908): Elämän tarkoitus ja arvo (1908, suom. 1910): Tämä oli selkeästi tuolloisen nykyajan kiihtyneen elämänvauhdin ja luonnontiedeuskon synnyttämä eksistentialinen purkaus. Syntyykö ihmisen arvo hänen tekemisistään vai hänen sisäisestä olemuksestaan? Kumpi on tärkeä, yksilö vai yhteisö? Mielenkiintoisella tavalla inhimillisyys ja henkisyys erotetaan teoksessa toisistaan, ja päädytään ajasta ja paikasta riippumattoman henkisyyden tarjoamaan ratkaisuun. Ajan suomalainen muotisana suomennoksesta päätellen oli "eittämättä". Helpomminkin tämän olisi voinut kirjoittaa IMHO. 7+.
03/12: Selma Lagerlöf (1909): Gösta Berlingin taru (1891, suom. 1913-14): Outo lukukokemuksena: Välillä erittäin mukaasatempaavaa puolimystistä kerrontaa ja veijaritarinaa, välillä taas niin kaukaa haettua ja/tai luontokuvausta että innostus lopahti tyystin. Hyvin kaksijakoiset fiilikset siis. Yhden vuoden tapahtumat tuli kuitenkin tilkkutäkissä kerrottua. Henkilöitä oli paljon enemmän kuin teoksen nimestä olisi voinut päätellä, GB jäi suorastaan statistiksi omassa tarussaan. 8-.
