Nobelistit 1910-luku

03/12: Paul Heyse (1910): Naiskohtaloita (1860, 1867, suom. 1911): No nyt oltiin kyllä melodraaman ytimessä - tällaistako oli naisen elämä 1850-luvun puolivälissä? Molempien novellien naiset menehtyivät, kun eivät saaneet tosirakkauttaan vaan joutuivat aivan muihin naimisiin. Salamurhia, kuumetautia ja mitä vielä. No, nopealukuista ja varsin viihdyttävää kamaa, mutta ei kai sentään korkeakirjallisuutta? 6½.
02/12: Maurice Maeterlinck (1911): Köyhäin aarteet (1896, suom. 1918): Metafyysisiä esseitä, joissa kaikissa pohdiskellaan sielua ja sen yhteyttä materialiseen elämään. Teesejä ovat muun muassa seuraavat: ihmiset puhuvat koska eivät uskalla olla hiljaa ja antaa sielujensa puhua toisilleen, naiset ovat yksinkertaisempina olentoina paremmassa kosketuksessa sielujen kanssa kuin ihmiset (kyllä, teos erittelee ihmiset ja naiset), ja sielu paljastuu ihmiselle usein vasta suuren tragedian hetkellä. Mielenkiintoista, mutta välillä melko kiemuraisesti ilmaistu.7½.
02/12: Gerhart Hauptmann (1912): Atlantis (1912, suom 1937): Saksalainen mies lähtee nuoren naisen perässä valtamerilaivalla Ameriikkaan, laiva uppoaa, mies ja tyttö pelastuvat. Tyttö osoittautuu huonoksi naiseksi ja jää tanssimaan New Yorkiin kun taas mies vetäytyy maaseudulle ja saa post-traumaattisen hermoromahduksen. Lopussa löytyy kuitenkin järki ja hyvä puolisokin, ja palataan sivistykseen, Eurooppaan. Olisikohan Titanic ollut tämän teoksen innoittajana...Ihmeellisen melodramaattista linjaa vedettiin sata vuotta sitten. 7-.
02/12: Rabindranath Tagore (1913): Haaksirikko (1905, suom. 1922): Tämä meni taas puskafarssi/harlekiiniosastolle. Kaksi pariskuntaa, ja väärä mies ja nainen päätyvät yhteen myrskyn ja sitä seuranneen haaksirikon seurauksena. Intialaisen tavan mukaan kun on ollut ilmeisen mahdollista mennä naimisiin ilman, että puoliso on ollut paikalla tai jos onkin, että häneen on katsonut. Hyvin jouhevasti tämä tarina kuitenkin eteni, eikä loppu ollut aivan auvoinen. 8-.
02/12: Romain Rolland (1915): Edelläkävijät (1919, suom. 1945): Olipa jotenkin ylentävää lukea ranskalaisen älymystön sodanvastaisia pamfletteja/esseitä. Toisaalta itku melkein tuli, kun muisti että ne oli kirjotiettu ensimmäisen maailmansodan aikana, ja kaikki toisen maailmansodan kauhut olivat vielä edessä. Hauskaa oli se, että Rolland pohdiskeli maailmansodan syyksi sitä, että tiedonkulku oli niin merkittävällä tavalla nopeutunut (kirje Euroopan laidalta toiselle lesti enää vain muutamia päiviä). Tämä siis selitti sen, että kansojen mieleen olivat tulleet uudet aluevalloitukset. 8+.
02/12: Carl Gustaf Verner von Heidelstam (1916): Folkungien suku (1905, suom. 1937): Oi, yllättävä helmi juuri kun olin tanskalaisepisodin jälkeen valmis manaamaan koko toissa vuosisadan vaihteen kirjallisuuden alimpaan helvettiin. Mistä vetoa, että Jan Guillou on lukenut tämän kirjan ennen Arn-trilogian kirjoittamista! Kiehtovasti kerrottua saagaa ruotsalaisuuden syntyajoilta, ensin Folkungien suvun aamuhämärästä ja sitten kahden veljeksen katkerasta taistelusta vallasta parinsadan vuoden päästä. Muinaisuskon ja kristinuskon kamppailu ja kaikki inhimillisyys siinä ohessa.9.
01/12: Karl Axel Gjellerup (1917): Romulus (1883, ruots. 1884): Jaha, vuonna 1917 Ruotsin Akatemia päättikin valita palkitut nimenomaan teemalla tanskalainen Harlekiini...Tämä romaani oli paitsi sisällöltään köyhä, myös rakenteeltaan omituinen. Nimihenkilö Romulus, joka on hevonen, mainitaan ensimmäisessä luvussa ja sitten yhtäkkä seuravaksi käytetään kokonainen luku kyseisen konin lapsuumuisteloihin kun kaksi kolamnnesta kirjasta on jo takana. Ja melodramaattinen loppukohtaus, tietty, ja vieläpä kahdesti. Vaikka oikeasti tarina oli vain se tavallinen rakkaustarina. 6.
01/12: Henrik Pontoppidan (1917): Aave (1888, suom. 1989): No tämä oli kyllä oman aikansa Harlekiini-sarjaa...oli epäsäätyistä rakkautta, uskonnollisuutta, luokkaeroja ja tukahdutettuja intohimoja. Olisin ostanut tämän tarinan paremmin, jos loppu ei olisi ollut niin kertakaikkisen imelä. Suoritus itselleni siinä mielessä, että oli kirjoitettu vanhanaikaisilla kirjaimilla (vrt. Gifu). Monet sanat joutui lukemaan kahteen kertaan. 6½.
01/12: Carl Spitteler (1919): Turun pommitus (1889, suom. 2011): Kävipä tsägä kun tältä herralta oli viime vuonna suomennettu tämä veijaritarina. Klassisessa hölmöilyssä kaikille käy lopulta hyvin, naimisiin mennään, sotilashenkilöt ylennetään ja tiilitehdas vaihtuu viinanpolttolaitokseksi. Mikä parasta, häämatkalle mennään Turusta Tampereelle! Hauskalla vinoilevalla tyylillä kirjoitettu lyhyehkö hupailu. 8.