07/11: Johannes Vilhelm Jensen (1944): Tiedemiehen onneton kohtalo (1904, suom. 1920): No tämä ei kyllä ollut mikään maailmankirjallisuuden helmi, mutta pakkohan se oli otsikon vuoksi lukea juuri tämä. Ihmeellisen melodramaattinen kertomus vuosisadan alun Nykistä, johon liittyi spiritismiä, radonia, vesikauhua, murhia sun muuta. Kaiken kruunasi todella huono suomennos. 6-.
07/11: Gabriela Mistral (1945): Madwomen (engl. 2009): Vaihteeksi runoutta, josta häivähdyksittäin ymmärsin jotain, liekö johtuen aiheen tuttuudesta? Joka tapauksessa kokoelmassa runoiltiin elämästä erilaisten naisten näkökulmasta, kaiketikin naiseuden olemusta pohdiskellen. Eniten mieleen jäivät tarinankertojanaisesta ja majakanvartijaa rakastavasta naisesta kertovat runot. Vaan taiteenlajina runous pysyy sitkeästi mysteerinä. 7-.
07/11: Herman Hesse (1946): Siddhartha (1922, suom. 2009): Tässä oli kyllä jotain syvällisesti viisasta siitä, miten eletään. Kaiken kehämäisyydestä. Siitä miten aina voi oppia uutta. Siitä miten sanat ja opit eivät tee onnelliseksi vaan esineet, teot ja rakkaus. Siitä, miten viisautta ei voi opettaa, sen voi vai oppia. Elämällä. 8½.
07/11 André Gide (1947): Ahdas portti (1909, suom. 1936): Jaahas, taas näitä tarinoita, joissa suuri rakkaus uhrataan uskon alttarille. Olikohan tämä jotenkin muotia 1900-luvun alkupuolella? Ahdistaa lukea tarinaa, jossa molemmat rakastavat toisiaan mutta kieltäytyvät maallisesta onnesta taivaallista tavoitellessaan. Sinänsä kyllä pidin kirjan kerrontatyylistä, joka maalasi joutilaan ylemmän keskiluokan elämää uskottavasti, mutta päähenkilöiden "yleviä" ratkaisuja en pysty käsittämään.. 7½.
07/11: T.S. Eliot (1948): Neljä kvartettoa (1945, suom. 1949): Eipä iskenyt runous, vaikka luistin alkukielisen version lukemisesta sillä verukkeella että ymmärtäisin paremmin. Jotain kaiken kehämäisyydestä ja ajan luonteesta ja vanhenemisesta yritettiin sanoa? Sukupolven pettymisestä edellisiin? "Saimmeko heiltä perinnöksi vain petosten kuitteja?". No, saman heebon Aution maa runosta en ymmärtänyt senkään vertaa, mutta triviana se, että se alkaa tunnetulla säkeellä "huhtikuu on kuukausista julmin". 6.
07/11: William Faulkner (1949): Villipalmut (1939, suom. 1971): Olin lukenut tämän aikaisemminkin, joten en nyt tällä kertaa hämmentynyt siitä, että kirjassa on kaksi eri tarinaa, jotka eivät juonellisesti mitenkään - siis mitenkään -liity toisiinsa. Jännittävä kokeilu sinänsä, vaikka en vieläkään ole vakuuttunut siitä, tuoko se jotain lisäarvoa tai korostaako se jotenkin erityisesti pääteemaa (tyhjyys). Mutta molemmat tarinat sinänsä olivat mieleenpainuvia ja taiten kerrottu. 8.
07/11: Gabriela Mistral (1945): Madwomen (engl. 2009): Vaihteeksi runoutta, josta häivähdyksittäin ymmärsin jotain, liekö johtuen aiheen tuttuudesta? Joka tapauksessa kokoelmassa runoiltiin elämästä erilaisten naisten näkökulmasta, kaiketikin naiseuden olemusta pohdiskellen. Eniten mieleen jäivät tarinankertojanaisesta ja majakanvartijaa rakastavasta naisesta kertovat runot. Vaan taiteenlajina runous pysyy sitkeästi mysteerinä. 7-.
07/11: Herman Hesse (1946): Siddhartha (1922, suom. 2009): Tässä oli kyllä jotain syvällisesti viisasta siitä, miten eletään. Kaiken kehämäisyydestä. Siitä miten aina voi oppia uutta. Siitä miten sanat ja opit eivät tee onnelliseksi vaan esineet, teot ja rakkaus. Siitä, miten viisautta ei voi opettaa, sen voi vai oppia. Elämällä. 8½.
07/11 André Gide (1947): Ahdas portti (1909, suom. 1936): Jaahas, taas näitä tarinoita, joissa suuri rakkaus uhrataan uskon alttarille. Olikohan tämä jotenkin muotia 1900-luvun alkupuolella? Ahdistaa lukea tarinaa, jossa molemmat rakastavat toisiaan mutta kieltäytyvät maallisesta onnesta taivaallista tavoitellessaan. Sinänsä kyllä pidin kirjan kerrontatyylistä, joka maalasi joutilaan ylemmän keskiluokan elämää uskottavasti, mutta päähenkilöiden "yleviä" ratkaisuja en pysty käsittämään.. 7½.
07/11: T.S. Eliot (1948): Neljä kvartettoa (1945, suom. 1949): Eipä iskenyt runous, vaikka luistin alkukielisen version lukemisesta sillä verukkeella että ymmärtäisin paremmin. Jotain kaiken kehämäisyydestä ja ajan luonteesta ja vanhenemisesta yritettiin sanoa? Sukupolven pettymisestä edellisiin? "Saimmeko heiltä perinnöksi vain petosten kuitteja?". No, saman heebon Aution maa runosta en ymmärtänyt senkään vertaa, mutta triviana se, että se alkaa tunnetulla säkeellä "huhtikuu on kuukausista julmin". 6.
07/11: William Faulkner (1949): Villipalmut (1939, suom. 1971): Olin lukenut tämän aikaisemminkin, joten en nyt tällä kertaa hämmentynyt siitä, että kirjassa on kaksi eri tarinaa, jotka eivät juonellisesti mitenkään - siis mitenkään -liity toisiinsa. Jännittävä kokeilu sinänsä, vaikka en vieläkään ole vakuuttunut siitä, tuoko se jotain lisäarvoa tai korostaako se jotenkin erityisesti pääteemaa (tyhjyys). Mutta molemmat tarinat sinänsä olivat mieleenpainuvia ja taiten kerrottu. 8.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti